(15) kommenttia

K-nummen kaikkien aikojen suurin ilotulitus – katso video!

Ilotulitus 31.12.2014 kello 19. Videossa ilotulituksen loppupuoli, jossa mahtavimmat pamaukset ja räiskähdykset.

Kirkkonummen keskustassa ammuttiin aattoillan alkajaisiksi taivaalle ilotulitus, jota seurasi tuhansia ihmisiä ympäri keskustaa. Olosuhteet olivat ihanteelliset, taivas oli varsin kirkas, sää lauha ja sateeton.

Kirkkonummelaisten yritysten kustantama ilotulitus järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Talkootyönä läpiviety tilaisuus alkoi tällä kertaa kello 18 urheilupuiston kentällä, jossa oli ohjelmaa.

Kunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. Kunta oli tällä kertaa mukana myös kustannuksissa 1 500 euron panoksella.

Ilotulituksen tarkkaa aikaa ei oltu ilmoitettu, koska näin haluttiin välttää ruuhkia. Tapahtuma aiheutti päätyttyään varmaankin kaikkien aikojen suurimman ruuhkan keskustassa, mutta se ei kestänyt kovin kauan.    

(15) kommenttia
Kommentit (15)

Kommentit (15)

Kiitos upeasta ilotulitusnäytöksestä. Toivottavasti järjestetään myös ensi vuonna. Aikataulu olisi kiva tietää hieman paremmin koska pienimmät lapset ei jaksa tuntia odottaa.
Iloinen
Lapset eivät nähneet köydenvetoa, viulukonsertti oli aivan liian pitkä jopa meille vanhemmille. Puheen aikana kolme lasta valitti ja itki nälkää ja pissahätää. Pommit oli onneksi hienot, tosin lapset olivat jo veto veks ja ilo jäi laihaksi heillä. Ensivuonna tulemme paikalle mutta varaudumme eritavalla. Tulemme siis tunnin myöhemmin paikalle, ammumme omat pommit ensin kotona ja otamme iltapalat mukaan. Aikataulun epämääräisyys oli raastavaa. Vastattuani kymmeniä kertoja lapsille kysymykseen kauan tämä vielä kestää sain oman juhlatunnelmani tappiin.
Mammax
samaa mieltä P1 kanssa. lapsien kanssa riennettiin ajoissa palelemaan ja odottamaan tulituksia.. voisi ensivuonna infota aikatauluista paremmin. tulitus show oli sentään plussaa.
pikkasen v......aa
Sundsbergissa taisi olla isompi tulitus?
Jaakko

Hieno juttu

Kiitos tapahtuman järjestäneille yrittäjille ja kunnan mukana ololle.
On hyvä että kunnassa on yhteisiä tapahtumia, ei tartte laahustaa Helsinkiin.
Hyvä Kirkkonummi
Kunnanjohtajalla olisi voinut olla hieman tilannetajua ja rajoittaa puheensa noin kolmeen minuuttiin, joka on maksimi puheen pituus tuon tyyppisissä tilaisuuksissa. Tuskin kukaan jaksoi kuunnella 15 min epistolaa, josta ei edes saanut selvää 30 metrin päähän. Kunnanjohtajan luulisi tietävän minkä pituiset puheet kuuluvat mihinkin tilaisuuteen.
Pietari
P1 voi ensi vuonna jättää tapahtuman väliin ettei harmittaisi noin paljon.
Iloittelija
Lapsiperheille suunnattu tilaisuus meni 96% päin per*että. Itse ilotulitus oli hieno ja lapset tykkäsi.
Odottaminen ja kaiken liirum laarumin osittainen kuuleminen ei sen sijaan saa kiitosta.

P1
1500e ilotulitteisiin,mutta ikäihmisille ei ollut varaa tarjota riisipuuroa joulun alla!!! EI pysty käsittämään???
Hoitsu sydämellä
Ihan mielelläni sain kunnalta kenkää, että tämän pääsi näkemään! Eikä tunnin odottelukaan tuntunut missään, kun on tottunut jonottamaan terveyskeskuksessa! Hyvä hetki.
Jaakoppi
Kiitos upeasta ilotulitusnäytöksestä.Juuri näin sen pitäisi mennä eikä niin, että kaikki räiskii miten räiskii.
Laki voimaan vaan ettei yksityisille ihmisille myydä raketteja moni esim,lemmikkieläinten omistaja olisi kiitollinen ☺.
kiitollinen
Toivottavasti kunta ja kaikki tämän tapahtuman järjestäjät myös siivoavat kaikki paikkalle tulleet roskat, lasit yms pikaisesti pois. Tätä puolta kun Kirkkonummella ei koskaan hoideta. Ne tulevat 100% varmasti olemaan ympäristössä vielä vuosia. Niinkuin kaikki muutkin roskat Kirkkonummella aina on. Kirkkonummi saisi paskasin kunta palkinnon milloin vain. Miten kunnalla on varaa laittaa 1500e tällaiseen toimintaan kun sillä ei ole varaa pitää työntekijöitöönköön töissä!?
X
Kannatti ajella ihan "pohjoosesta" asti eli Veikkolastakin saakka. Huikea, yllättävän hieno esitys kaikin puolin!
täydet pisteet
Kiitos! Päästiin näin tunnelmaan Syväjärvelläkin. Oli upeita! Kiitokset järjestäjille ja kuvaajille. Hyvää uutta vuotta koko kunnalle!
Anonyymi
Suuret kiitokset järjestäjille sekä kunnalle! Tilaisuus oli erittäin upea ja kokosi Kirkkonummelaisia yhteen positiivisella tavalla.

Sää oli hyvä odotella, vaikka pienempi väestö alkoi jo väsähtämään.

Ruuhka, paljon autoja, paljon ihmisiä, kaikki se oli vain positiivista! Ei ruuhkaa tällaisissa tapahtumissa tarvitse pelätä. Eiköhän me kirkkonummelaiset kestetä se, että kerran vuodessa parkkipaikat on täynnä ja keskusta täynnä ihmisiä, voi parempaa olla!

Toivottavasti tapahtuma järjestetään ensi vuonnakin ja siitä tulee oikea Kirkkonummelainen tapa. Nytkin paikalla oli helsingistä asti perheitä katsomassa, puhumattakaan, että Kirkkonummelta oli "kaikki". Kunnan osallistuminen tapahtumaan oli hieno juttu, samoin kunnanjohtajan puhe toi arvokkuutta lisää tapahtumalle. Harmi, että puheesta ei kuulunut kuin sanan sieltä ja toisen täältä, silti arvostin. Tällaiset pienet summat kunnalta, jotka tuovat ilon tuhansille on erinomainen asia.
Kiitos järjestäjille ja kunnalle

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx