(4) kommenttia

Uusia kouluparakkeja tilataan, valtuusto lupasi vuokrarahat − väistötilojen kulut nousevat miljooniin

Gesterbyn koulukeskuksen pihalla pystytettiin viime vuonna kaksi uutta parakkikoulua. Samanlaisia on tarkoitus tilata 4-6 kappaletta kolmeen kohteeseen.

Kirkkonummen valtuusto myönsi maanantai-iltana mukisematta lähivuosille määrärahat, joilla vuokrataan uusia väistötiloja kouluille.

Kouluparakkien vuokrat nousevat vuosiksi eteenpäin erittäin suureksi kustannuseräksi kunnan budjetissa.

Kouluparakkinen vuokriin saatetaan joutua varamaan seuraavan viiden vuoden aikana yhteensä jopa 20 miljoonaa euroa. Summa on niin iso, että valtuustolta tarvittiin sitoutuminen vuokrakustannuksiin.

Kunta on pyytänyt kevään aikana tarjouksia kaikkiaan kuudesta kouluparakista Nissnikun, Kirkkoharjun ja Gesterbyn koulujen pihoille.

Gesterbyssä on jo viime vuodesta ollut käytössä kaksi kouluparakkia. (Viisykkönen 4.5.)

Uusista parakeista kaksi on tarkoitus sijoittaa Gesterbyn koulukeskukseen ja yksi Nissnikun koululle.

Kirkkoharjun koululle tulee ainakin yksi parakki, mutta kahdelle lisäparakille on optio.

Jos myös Kirkkoharjun optioparakit päätetään tilata, uusien väistötilojen vuokriin tarvitaan ensi vuonna lähes 4,7 miljoonaa euroa.

Viidessä vuodessa parakkivuokriin kuluu lähes 20 miljoonaa euroa.

Uudet parakit on kukin suunniteltu 240 oppilaalle. Opetustilat eivät ole perinteisiä käytävä-luokka -koulutiloja, vaan ne on suunniteltu uusia opetusmenetelmiä varten.

Ensi vuonna parakkitiloissa opiskelee jo 1 500 - 2 000 lasta, riippuen kuinka monta väistötilaa Kirkkoharjun koululle tilataan.

Parakit kelpaavat rakennusteknisesti pysyväisrakennuksiksi, vaikka niille haetaankin väliaikaiset rakennusluvat.

Näillä näkymin parakkeja on varauduttu vuokraamaan ainakin viisi vuotta.

Valtuusto sitoutui varamaan ensi vuodelle 2 miljoonaa euroa myös Veikkolan meluaitaa varten. Sopimus rakentamisesta tehdään Liikenneviraston kanssa. (Lue lisää: Viisykkönen 13.4.)

> Nyt ovat nimet papereissa − uuden suurkoulun ja päiväkodin rakentaminen alkaa syksyllä

 

 

(4) kommenttia

Kommentit (4)

Samat tyypit, ku puhuu säästöistä, ja leikkaa köyhiltä, näillä *projekteilla* tunkee rahat omiin ja kavereidensa taskuihin..
Turmio
Aikasmoista touhua, kuka haluaa kohta maksaa veroja Kirkkonummelle jos rahat menevät ties minne? Viisainta olisi muuttaa Kauniaisiin ja lököillä paikallisen Kasavuoren kalliorinteillä kuten muutkin paikalliset...
?
Mutta miten vältytään ettei tällaista "viiden vuoden lähes 20 000 000 euroa" kustannusta tule jatkossa? Eli onko ollenkaan selvitetty miksi tällaiseen jouduttiin Kirkkonummella ja mitä pitäisi tehdä että päästän normaalin kunnan toimintaan ja kustannustasolle!?
syyt lakaistaan maton alle
Hyvä päätös!
Lapset pitää saada pois huonosta sisäilmasta.
Terveys ensin

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx