(7) kommenttia

Tällainen on virolaisarkkitehtien piirtämä Kirkkonummen seuraava uusi päiväkoti − vanha puretaan tieltä pois

Veikkolan päiväkodin julkisivut. Alimmainen on etelään ja toinen pohjoiseen. (kuva: Projekt Kuubis)

Veikkolan uuden päiväkodin ensimmäiset piirustukset ovat valmistuneet. Päiväkoti nousee nykyisen päiväkodin paikalle parin vuoden kuluessa.

Uusi päiväkoti on osa laajempaa Veikkolan oppimiskeskuksen laajennusta ja remonttia.

Ensin rakennetaan päiväkoti ja sen jälkeen koulun laajennus.

Kohteen pääsuunnittelijaksi valittiin viime syksynä tarjouskilpailun jälkeen virolainen suunnittelutoimisto Projekt Kuubis.

Sama toimisto on suunnitellut Vihtiin kaksi koulua ja Helsinkiin uutta Jätkäsaaren koulua.

Veikkolan päiväkodin ja koulun laajennuksen kustannusarvioksi on hyväksytty 10,5 miljoonaa euroa, josta päiväkodin osuus on noin 4,5 miljoonaa.

Varattu määräraha ei näillä näkymin riitä. Päiväkodin suunnittelussa on jo kertynyt lisämäärärahan tarvetta yli miljoona euroa.

Kustannusten kasvuun on useita syitä. Muun muassa päiväkodin piha ei ollut aluksi mukana laskelmissa, ja uuden rakennuksen yksityiskohtia on muutettu.

Veikkolan päiväkoti -ja kouluhanke jatkuu useita vuosia.

Päiväkoti valmistuu vuonna 2020. Sen jälkeen puretaan Veikkolan koulusta yksi siipi ja paikalle rakennetaan koulun laajennus.

Jossain vaiheessa oli tarkoitus rakentaa koulun yhteyteen myös tilat Veikkolan kirjastolle.

Kirjasto päätettiin kuitenkin pitää nykyisellä paikalla ja kunnostaa tilat.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto käsittelee Veikkolan päiväkodin suunnitelmia 10.1.

Kustannusarvioon on tarkoitus palata, kun koulun laajennukset piirustukset valmistuvat alkuvuodesta.

Kirkkonummen kunnalle valmistui viimeksi uusi päiväkoti Sepänkannakselle vajaat kaksi vuotta sitten. (Lue: Viisykkönen 3.3.2016)

Kantvikin uusittu päiväkoti avataan keväällä.


(7) kommenttia

Kommentit (7)

Sivut

Toivottavasti viimeistään tämän myötä veikkolalaiset alkavat hiljalleen lopetella itkuvirttään, jonka mukaan kunta ei muka koskaan investoi Veikkolaan.
veronmaksaja Laajakalliosta
Käytä Suomalaista, tue kotimaista työtä....

Tai niinkuin Kirkkonummen keskustan naurettavien sinisten valojen valaisemat "luola piirrokse" sanoo... Yhdessä, Together, Tillsammans...

Missähän se ajatus on ollut kun tämän homman rakennuttajaa mietittiin????
Järki hoi!
Onko meillä jo arkkitehdinkin virolaisia ei pelkät rakentajat olemme kaikki niin kotiinpäin
Aika touhua
Kyllä on mailma mallillaan kun ei voida enää käyttää suomalaista rakennusosaamista vaan kaikki pitää tuoda virosta onhan sitä laatua jo nähty kirkkonummella.
Arkkitehti
Ompa tosi hieno, ja varsin edullinenkin:D
Lappböle hornkapell

Sivut

Kommentoi

(2) kommenttia

Kirkkonummen malminetsintälupa on erittäin harvinainen tapaus − Näin kaivosviranomainen perustelee päätöstä

(3) kommenttia

Yksityishenkilö sai luvan etsiä malmia Upinniemellä lähes 90 hehtaarin alueella − oikeuttaa jopa kairauksiin toisten mailla

(2) kommenttia

Kirkkonummi kysyi 11. kerran kuntalaisten mielipiteitä: Kommentteja kertyi yli 1.600 − yleisarvosana on jämähtänyt paikoilleen

(2) kommenttia

Työntekijä hioi sorvilla ruostetta pois ja loukkaantui vakavasti − johtaja sai ensin sakot, mutta hovioikeus oli toista mieltä

(4) kommenttia

Holtittomia huimapäitä liikenteessä, vaikka tiet liukkaita − poliisi hämmästelee joidenkin autoilijoiden nopeuksia 

(2) kommenttia

Kirkkonummen lastensuojelussa rikottu lakia jo vuosia − viranomaiset puuttuneet useasti, jopa henkilöstön työtiloista moitteita

(4) kommenttia

Kyläkoulun kohtalo on yleensä lopettaminen − Sjökulla on poikkeus: Koulusta rakennettiin oppimiskeskus, ja nyt se on valmis

(1) kommentti

Kirkkonummi iski silmänsä parin hehtaarin maakauppaan keskellä metsää ja aikoo käyttää etuosto-oikeutta − tästä on kysymys

(2) kommenttia

Kirkkonummella yritetään taas tehdä maailman suurin jääkaruselli ja riistää ennätys USA:sta − Katso miten karuselli pyöri vuosi sitten!

(3) kommenttia

Veikkaus Oy haluaa myydä ja muuttaa henkilökuntansa kesänviettopaikan merenrannalla 100-150 asukkaan lomakyläksi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx