(10) kommenttia

Lähes 600 oppilasta kiersi koulua raittiissa ilmassa − mielenosoitus hyvän sisäilman puolesta koulussa, jonka kunto on suuri arvoitus

Nissnikun koulun oppilaat marssivat puhtaan sisäilman puolesta.

Masalassa Nissnikun koulun oppilaat nauttivat raikkaasta pakkasilmasta perjantaina kiertämällä mielenosoituksellisesti koulua ympäri ja vaativat kunnollisia koulutiloja.

Nissnikun ala-ja yläasteella on herätty erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana sisäilmaongelmiin ja myös koulun ahtauteen.

− Oppilaskunnassa syntyi ajatus, mitä me voisimme tehdä asian eteen ja päätimme järjestää mielenilmaisun, kertoo oppilaskunnan sihteeri Iida Koivuselkä.

Nissnikun koulussa on vajaat 600 oppilasta kahdessa eri rakennuksessa, jotka on rakennettu noin 30 vuotta sitten, eikä mitään peruskorjauksia ole tehty.

Masalan alue on myös kasvanut koko ajan ja oppiläsmäärä sen mukana, eikä loppua näy.

Koulu on aivan täynnä. Kaikki mahdolliset tilat ovat käytössä, mikä sekin lisää sisäilmaongelmaa.

NIssnikun koulussa on tehty sisäilmaselvityksiä ja oirekyselyitä. Sisäilmaongelmista on vahvaa näyttöä.

Sen sijaan perusteellista tutkimusta rakennusten kunnosta ei ole.

Kirkkonummen kuntatekniikan toimialajohtaja Anna-Kaisa Kauppinen oli paikalla ottamassa vastaan oppilaiden vetoomusta.

Laaja kuntokartoitus ja sisäilmatutkimus on Nissnikun koulussa käynnissä ja valmistuu Kauppisen mukaan maaliskuussa.

Koulun peruskorjaus ja laajennuskin ovat joka tapauksessa edessä, mutta se vie aikaa muutaman vuoden.

Pikaista apua tilaongelmiin on myös haettu. Kunta selvittää parakkikoulun pystytystä pihamaalle.

Tähän mennessä kunta on päättänyt, että väistötilat noin 200 oppilaalle hankitaan viimeistään syksyyn 2019 mennessä. (Lue: Viisykkönen 25.11.)

Kirkkonummen kunnalla on valtaisa urakka lähivuosina koulutilojen kanssa.

Pelkästään Kirkkonummen keskustassa on rakennettava tai korjattava tilat yhteensä lähes 3 000 oppilaalle ja päiväkotilapselle.

Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennustöihin pyritään pääsemään tänä vuonna.

Gesterbyn koulukeskuksen uudistaminen on vasta suunnitteluvaiheessa. Pihalle on jo pystytetty lähes 500 oppilaan parakkikoulu.
 

(10) kommenttia

Kommentit (10)

Sivut

Miten tilanteen on annettu vuosien varrella ajaantua tähän???
Päättämättömiä päättäjiä
Nyt kunta pitäis kyllä kaavoittaa Porkkalaan talveksi jalkapallokenttä niin kaikki " pienet " ongelmat unohtuu. Onhan se nyt selvä että joku homeongelma tai huono sisäilma on pienempi ongelma kun se että nuorisolla on paikka missä potkitaan palloa talvella eikö ?
Päättäjät vaihtoon ja heti !

Pitää korottaa veroja reippasti, että saadaan maksettua koulu-ja päiväkotikorjaukset ja rakentaminen.
Jyrki

Mitä narisevat. Juurihan tuossa sanotaan, että koulua tutkitaan ja väistötilat tulossa.
Jyrki
Kirkkoharjun koulussa ongelmia paljon. Osassa rakennuksia oireita niin paljon, että moni oppilas ei voi niissä olla.
Kaveri

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx