(11) kommenttia

Kuva ennen ja jälkeen: Viikonvaihteessa syntyi torille värikästä muuria −  rahoitus onnistui kesän aikana

Torin laidalla olevaa muuri on viikonvaihteen jälkeen kokolailla toisen näköinen.

Kirkkonummen torin tienoo sai viikonvaihteen aikana värikkään lisän. Torin laidalla on nyt lähes valmis Kalevala-aiheinen seinämaalaus.

Kirkkonummelainen taitelija Nina Kuukari laittoi projektinsa käyntiin kesän alussa ja ryhtyi hakemaan rahoitusta maalaushankkeelleen. (Viisykkönen 8.6.)

Kunnalta oli kesän korvalla saatu lupa muurin elävöittämiseen. Tavoitteena oli saada muuriin uusi ilme elokuussa.

Hanke on edennyt vauhdilla. Yhteisörahoituspalvelu Mesenaatissa idea sai hyvän vastakaiun, ja rahaa kertyi heinäkuun loppuun mennessä noin 3 750 euroa. Enemmän kuin taitelijat uskalsivat odottaa.

Maalaustyö alkoi viime perjantaina. Viikonvaihteessa olisi tullut jo valmista, mutta sade kasteli seinän.

Kalevala-aiheinen maalaus viimeistellään lähipäivänä.

− Muutin reilu vuosi sitten Kirkkonummelle ja huomasin, että täältä puuttuu julkinen taide. Sain kutkuttavan idean, haluan tehdä tänne seinämaalauksen, Kuukari kertoi kesän kynnyksellä.

Mukana seinämaalauksen teossa on Kuukarilla ollut taiteilija Klaus Barck.

> Muurin maalaus -hanke Facebookissa
 


(11) kommenttia
Tuo 4000 oli kerätty taiteilijoiden toimesta nimenomaan kyseistä projektia varten että
muuhun sitä ei olisi edes voinut käyttää. toisaalta ei olisi edes pitänyt! Loputulos on upea ja ilahduttaa kaiken ikäisiä kyläläisiä. Sosiaalisen median perusteella voisinkin sanoa, että tämän kaltainen katutaide on enemmän kuin tervetullutta Kirkkonummelle. Monissa muissa kaupungeissa ja kylissä paikalliset katutaiteilijat saavat maalata seiniä, taloja ja sillan alusia. Me täällä Helsingin kupeessa olemme ihan aikaamme jäljessä. Esim. Pasila, joka antaa taiteilijoiden maalata betoninsa.
Mielestäni tämä antaa kerrankin oikean kuvan siitä, miten katutaidetta kuuluu tehdä. Hankitaan luvat ja rahoitus, jossa kuntakin voisi tulla enemmän kyllä vastaan. Onhan tämä tavallaan hyvä esimerkki nuorisolle siitä miten voidaan lailisesti totauttaa itseään juuri oikealla tavalla. En jaksa uskoa että teinit jotka katsovat ylöspäin graffittimaalareita jotka tekevät ison maalauksen, kävisivät sen sotkemassa, mutta aika näytää...
Kiitos Nina Ja Klasu upeasta taideteoksesta!

Catry
nuoriso kyllä tuli seinää kehumaan ja itse me ne rahat kerättiin, joten ei niitä mihinkään muuhun ois voitu käyttää kylillä. harmi ettei miellytä sinua nimimerkki "Johan on taas"
nina kuukari
Kauniisti sanoen: ei mitenkään miellyttävä taideteos
Totta? Vai toivottavasti tarua?
Melkein 4000e tällaiseen!!??

Eikö tuohon olisi voitu laittaa jotakin kauniimpaa?
On vain ajan kysymys koska nuoriso menee tuon sotkemaan ja sittenhän se vasta oikein kaunis on ja ilahduttaa koko kylää. MIKSI Kirkkonummella tehdään tahallaan sellaista tahallaan että nuorison on helppo mennä perässä?

HYVÄ ESIMERKKI on rautatieaseman tunneli. KUINKA MONTA KERTAA se on jo uudelleen maalattu ja AINA nuoriso menee ja sotkee sen ja lopputulos on kuvottava.

Tuolla 4000e olisi saanut paljon järkevämpääkin kylelle aikaiseksi.
Johan on taas
Juurikin näin, on hieno ja maalaukset sopii mainiosti tuohon paikkaan.
Uffe

Sivut

Kommentoi

(0) kommenttia

Nyt kannattaa hakea kirjastokirjoja hyllyt tyhjiksi − pääkirjasto muuttaa, eikä näin pitkää laina-aikaa ole ennen nähty

(8) kommenttia

Pekka M. Sinisalo eroaa Perussuomalaisista ja liittyy Sinisiin – ”Poliittinen koti hajosi puoluekokouksessa”

(0) kommenttia

Kirkkonummi juhlii 6.12. näyttävämmin kuin koskaan: Kaiken kansan juhla Masalassa −järjestöjä kutsutaan tekemään ruokaa

(2) kommenttia

Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita

(6) kommenttia

Kaupallisia päiväkotipalveluja haluttaisiin Kirkkonummelle lisää – kunnan palveluseteli avaisi yksityisen päiväkotipaikan yhä useammalle

(7) kommenttia

Mopo ja auto nokkakolarissa 51:llä – 15-vuotias poika loukkaantui vakavasti Inkoossa

(0) kommenttia

Lapinkylän vesijohtovettä voi taas huoletta juoda – klooria lisätään ja tarkkailua tehostetaan

(3) kommenttia

Kolmen nuoren porukka uhkasi keskellä päivää väkivalloin ryöstää alaikäiset nuoret Tolsassa

(10) kommenttia

Masalassa tarvitaan piakkoin lisää koulutiloja 200:lle lapselle – oppilasmäärä kasvaa ja myös sisäilman ongelmiin varaudutaan

(2) kommenttia

Lapinkylässä päässyt bakteereja talousveteen – Varoitus: Vain keitettyä vettä voi juoda ja käyttää ruuassa

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx