(10) kommenttia

Kirkkonummi metroasemasta: Kunnan rajalle Kivenlahteen tulee liian vähän parkkipaikkoja – myös polkupyörille niukasti tilaa

Kivenlahden metroasema rakennetaan aivan Länsiväylän varteen. Metron päälle tulee myös pieni liikekeskus. Vasemalla oleva liikenneympyrä on jo käytössä.

Kirkkonummi ei ole tyytyväinen Kivenlahden metroaseman suunnitelmiin. Kirkkonummella on toivottu enemmän liityntäpysäköintipaikkoja niin autoille kuin polkupyörille.

Espoon kaupunki on varautunut suunnitelmissaan rakentamaan Kivenlahden tulevan metroaseman yhteyteen Länsimetron suurimman liityntäpysäköinnin.

Metroaseman päälle pysäköintihalliin on suunniteltu vähintään 600 autopaikkaa liityntäpysäköintiin.

Lisäksi liityntäpysäköintiä on kaavailtu Länsiväylän pohjoispuolelle Kiviruukkiin noin 400 autopaikan verran.

Kirkkonummen kunta on jo aiemmin huomauttanut, että 1 000 liityntäpysäköintipaikkaa on niukanlaisesti.

Länsiväylän pohjoispuolella olevat parkkipaikat eivät Kirkkonummen mielestä houkuttele henkilöautoilijoita jättämään autoa parkkiin ja siirtymään metron kyytiin.

Kirkkonummella lasketaan, että erityisesti kunnan itäiset osat kasvavat tulevaisuudessa ja liityntäpysäköinnille tulee tarvetta Kivenlahdessa.

Metroasemalle on merkitty kaavaehdotuksessa myös liityntäpolkupyöräpaikkoja vajaat 400.

Sekin on Kirkkonummen mielestä liian vähän, koska Kirkkonummen puolelta voi sujauttaa hyvinkin pyörällä Kivenlahteen metrolle.

Metroasemalta on Kirkkonummen rajalle alle kilometri.

Länsimetron jatkeen piti valmistua vuonna 2020, mutta aikataulu venyy. Metrotunneli Kivenlahteen saakka on jo likipitäen louhittu.

Kirkkonummen kunnanhallitus antaa lausunnon Kivenlahden metrokeskuksen asemakaavasta 25.9.

> Tällainen on Kirkkonummea lähinnä oleva metroasema – keskukseen tulee metron suurin liityntäpysäköinti (Lue: Viisykkönen 19.5.)
 

(10) kommenttia

Kommentit (10)

Sivut

Paljonko ollaan valmiita maksamaan lisäparkkitiloista tai maanalaisista parkkipaikoista? Luuleeko joku,että valtio tai Espoo autopaikat Kirkkonummelaisille kustantaa.
Lammi Järvinen
Tämä jos mikä (muiden muassa) on ERINOMAINEN peruste metron vetämiseksi aina Kirkkonummelle asti!: http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002535810.html

Länsi-Uusimaa FTW!
asia-pointti
En omista autoa. Jatkossa vaihda bussista junaan ja päin vastoin Kirkkonummen asemalla.
Pisama
Todella hyvä että Kirkkonummella ollaan hereillä ja juuri nyt! Hienoa toimintaa!

Vaikka paikkoja olisi tuplasti kaavailtuun niin tulevat loppumaan kesken. Kun julkinen liikenne tietyllälailla myös pakotetaan metroon niin on myös velvollisuus suunnitella liityntäpysäköinti kunnolla.

Kirkkonummelaisten lisäksi käyttäjiä riittää Inkoosta, Siuntiosta ja kauempaakin.
Ja luonnollisesti kaikkien tavoite on että auto jätettäisiin ensimmäiselle mahdolliselle asemalle eli Kivenlahteen.
Ei myöskään edesauta julkista liikennettä epätietoisuus löytyykö paikkaa vai ei, silloin ajaa helposti perille asti.

Pitäkää jatkossakin tiukka katse tähän, helposti jatkosuunnittelussa "ei löytynyt tilaa lisäpysäköinnille" kun halutaan päästä helpolla ja sitten on heti alusta tuskaista ja joudutaan kalliisiin lisäjärjestelyihin.
Petsku
Se mitä Kirkkonummi osaa on tämä parkkipaikkojen rakentaminen..

Tosin kuten jo aiemmin todettu, niin tuskinpa sillä autolla sinne metroasemalle mennään paljonkaan.
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx