(16) kommenttia

Kirkkonummen jäähallin ovet pysyvät kiinni kouluille ja päiväkodeille − kunta ei vuokraa enää hallivuoroja

Varuboden Areena on valmistunut vuonna 2002. Kirkkonummen kunta on alusta lähtien ollut hallin käyttäjä ja vuokrannut jäävuoroja.

Kirkkonummen kunta ei enää ensi talvena vuokraa jäähallista mitään vuoroja. Sopimusta ei ole halliyhtiön kanssa solmittu eikä neuvottelujakaan käydä.

Taustalla on pitkä kiista yhdestä yleisöluisteluvuorosta kerran viikossa joko illalla tai viikonloppuna. 

Kunta on edellyttänyt, että sellainen vuoro pitää olla, jotta sopimus halliyhtiön kanssa syntyy. Tähän saakka yleisöluisteluvuorot ovat olleet arkisin päivällä.

Kunta tarjoutui ostamaan ensi loka-joulukuussa yhteensä noin 130 tuntia hallivuoroja 13.500 eurolla.

Neuvotteluja on käyty viime vuoden lopulla ja uudestaan kuluneen kevään mittaan.

Halliyhtiö on toistuvasti ilmoittanut, ettei illan tai viikonlopun yleisöluisteluvuoroa voida järjestää, koska kaikki vuorot ovat täynnä. (Lue: Viisykkönen 22.12.2017)

Kirkkonummen vapaa-ajanjaosto pisti keskiviikkoiltana ainakin tällä erää pisteen kiistalle. 

Jaosto päätti, ettei jäähallisopimusta tehdä loppuvuodeksi. Mitään evästyksiä jatkoneuvotteluille ei annettu.

Kirkkonummen kunta on vuokrannut luisteluvuoroja jäähallin valmistumisesta lähtien. Hallivuoroja karsittiin neljä vuotta sitten noin puoleen entisestä.

Halli on yksityisessä omistuksessa. Kunta on osakkaana Kirkkonummen Monitoimihalli Oy:ssä 10 prosentin osuudella. Kunnalla ei ole edustusta jäähalliyhtiön hallituksessa.

> Sulkeutuuko jäähalli kokonaan kouluille ja päiväkodeille? − kunta ja halliyhtiö eivät päässeet sopimukseen (Viisykkönen 31.5.)

(16) kommenttia

Kommentit (16)

Sivut

Kantvikissa me luistelimme noin kymmenen kertaa. Ja jääkin parani loppua kohden. Paras jää oli Masalassa ja rundia heitettiin myös keskustan urheilupuistossa.
Hyvät jäät viime talvena
Uusi jäähalli joka kunnan omistuksessa??? Jäätä kaikille ja mahdollisimman edullisesti??? Onko mahdollista???
Anonyymi
Kyllä tuntuu törkeältä, ettei lapset pääse jäälle. Kunta ei huolehdi ulkojäistä. Ne on ulkoistettu = eivät ole kunnossa koko talvena. Kantvikissa ei päästy luistelemaan lainkaan. Ja ettei päästä sopuun hallin käytöstä... Risuja molemmille osapuolille!
Ei luistella sitten
Kyllä pitää tavallisen kuntalaisen ja hänen lapsensa päästä luistelemaan!!! Nyt keskustan alueella on jäädytetty Gesterbyn koulualueen kenttää... no moniko ehti sinne tänäkään talvena ennen puhkimenoa. Tekojäärata/kenttä olisi loistava juttu... ilman seuroille varaamisia. Niin että näistä perusliikuntalajeista voisi nauttia ilman isoja organisaatioita!
Kilvaton urheilija
Hyvä, että kunta ei antanut periksi. Aivan älytöntä olisi maksaa tuollaista summaa jäähallissa luistelusta. Minä myös kannatan lisäämään uintivuoroja koululaisille! Uimataito on paljon tärkeämpi ja uimahallin työntekijät ovat ystävällisiä ja lapsia kunnioittavia!
Uintivuoroja lisää!

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx