(2) kommenttia

Kirkkoherra jää eläkkeelle – nyt mietitään valitaanko Kirkkonummelle seurakunnan uusi ”paimen” suoralla vaalilla vai neuvostossa

Rovasti Timo Posti tuli kirkkoherraksi Kirkkonummelle yli 17 vuotta sitten.

Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa on edessä uuden kirkkoherran valinta. Rovasti Timo Posti on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle.

Ennen uuden kirkkoherran valintaa voidaan nykyisen kirkkolain mukaan mietittiä myös uuden viranhaltijan valintatapa.

Vaihtoehtoja on kaksi: Joko seurakuntalaisten annetaan äänestää mieleistään kirkkoherraa kuten ikiajat on tehty, tai vaali voidaan järjestää välillisenä eli luottamushenkilöiden seurakuntaneuvosto tekee valinnan.

Kiirettä Kirkkonummella ei ole, sillä Posti on ilmoittanut hyvissä ajoin aikeistaan. Hän jää eläkkeelle vasta ensi vuoden lopussa.

Itse asiassa Posti ei hoida kirkkoherran virkaa tälläkään hetkellä.

Kaksi seurakunnan pappia tekivät väliaikaisen virkavaihdon viime vuonna. Posti on virkavapaalla ja hoitaa kappalaisen tehtäviä.

Kappalainen Hannu Suni on Postin sijainen ja hoitaa puolestaan kirkkoherran virkaa. (Lue lisää: Viisykkönen 16.3.2016)

Uuden kirkkoherran valintatapa on tarkoitus ratkaista ensi kuussa tai paremminkin esitys siitä. Lopullisesti asiasta päättää tuomiokapituli.

Kirkkoherran valinta on ollut mahdollista välillisellä vaalilla vuodesta 2014 lähtien, ja se on yleistynyt.

− Taustalla on kirkkoherran työn muuttuminen koko lailla. Nykyisin viran hoitamisessa korostuvat johtamistaidot huomattavasti enemmän kuin ennen, toteaa johtava kappalainen Tuula Peura, joka on miettimässä työryhmän kanssa kirkkoherran valintatapaa Kirkkonummella.

Kun seurakuntaneuvosto tekee valinnan, tällöin pystytään Peuran mukaan arvioimaan ehdokkaita ja valintakriteerejä entistä paremmin ja laajemmin.

Ehdokkaita voidaan lähettää esimerkiksi valintatesteihin, joilla heidän kykyjään ja taitojaan johtaa seurakuntaa mitataan.

− Ei tässä kummassakaan vaalitavassa ole tarkoitus jättää seurakuntalaisia varjoon. Julkisia haastatteluja ja paneelikeskusteluja varmasti järjestetään joka tapauksessa, Peura toteaa. 
 

(2) kommenttia

Kommentit (2)

minäkään en ole yhtään kiinnostunut tuntuu kovin kaukaiselta seurakunnat ja muut kirkkoon liittyvät jutut eduskuntakin on tutumpi ei kait ole meille seurakuntalaisille tärkeitä vois lopettaa koko homman :) maksan kuitenkin kirkollisveroa
evlut maksaja
äänestysprosentti antaa oikean kuvan kukaan ei ole enää kiinnostunut voisi lopettaa koko touhun
nollatoleranssi

Kommentoi

(2) kommenttia

Kirkkonummen malminetsintälupa on erittäin harvinainen tapaus − Näin kaivosviranomainen perustelee päätöstä

(3) kommenttia

Yksityishenkilö sai luvan etsiä malmia Upinniemellä lähes 90 hehtaarin alueella − oikeuttaa jopa kairauksiin toisten mailla

(2) kommenttia

Kirkkonummi kysyi 11. kerran kuntalaisten mielipiteitä: Kommentteja kertyi yli 1.600 − yleisarvosana on jämähtänyt paikoilleen

(2) kommenttia

Työntekijä hioi sorvilla ruostetta pois ja loukkaantui vakavasti − johtaja sai ensin sakot, mutta hovioikeus oli toista mieltä

(4) kommenttia

Holtittomia huimapäitä liikenteessä, vaikka tiet liukkaita − poliisi hämmästelee joidenkin autoilijoiden nopeuksia 

(2) kommenttia

Kirkkonummen lastensuojelussa rikottu lakia jo vuosia − viranomaiset puuttuneet useasti, jopa henkilöstön työtiloista moitteita

(4) kommenttia

Kyläkoulun kohtalo on yleensä lopettaminen − Sjökulla on poikkeus: Koulusta rakennettiin oppimiskeskus, ja nyt se on valmis

(1) kommentti

Kirkkonummi iski silmänsä parin hehtaarin maakauppaan keskellä metsää ja aikoo käyttää etuosto-oikeutta − tästä on kysymys

(2) kommenttia

Kirkkonummella yritetään taas tehdä maailman suurin jääkaruselli ja riistää ennätys USA:sta − Katso miten karuselli pyöri vuosi sitten!

(3) kommenttia

Veikkaus Oy haluaa myydä ja muuttaa henkilökuntansa kesänviettopaikan merenrannalla 100-150 asukkaan lomakyläksi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx