(14) kommenttia

Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä 51:llä lähellä Kirkkonummen liittymää

Kantatie oli suljettu liikenteellä lähes kolme tuntia onnettomuuden johdosta.

Yksi ihminen on menehtynyt rajussa kolarissa kantatie 51:llä lauantaiaamuna. Onnettomuudessa raskas ajoneuvo ja henkilöauto törmäsivät.

Onnettomuus tapahtui muutama kilometri Kirkkonummen keskustasta Siuntion suuntaan noin kello 8.50.

Kolarissa kuoli henkilöauton kuljettaja, joka oli yksin ajoneuvossa.

Onnettomuuspaikalta on viety lisäksi yksi ihminen loukkaantuneena sairaalaan, kertoo STT.

Poliisi ei ole tiedottanut onnettomuudesta enempää kuten esimerkiksi kuolonuhrin ikää eikä sukupuolta.

Tie oli suljettuna lähes kolme tuntia. Kiertotie oli Kantvikin kautta ja poliisi ohjasi liikennettä.

 

(14) kommenttia

Kommentit (14)

Sivut

Nimimerkki "Tienpito rempallaan":lle tiedoksi, että tiet ovat yleisestikin hieman keskikohdastaan hieman kallistuksella reunoille päin, jotta vesi ei siinä pysyisi ja jää sen seurauksena.
Auto ei lähde itsestään mihinkään, mikäli pidetään molemmat kädet ratissa, nopeus keliin nähden sopivana eikä räplää mitään muuta. Ajotaitokin on hyvänä apuna eikä talvella tarvitse ajaa jos kaikki pelottaa.
aja hiljaa
Tässä viime tapauksessa oli kyseessä kovin vanha henkilö joka ajoi nokkakolarin kuormaauton kanssa. Syy voi olla mikä vaan mutta ilmeisesti sairaskohtaus. Vika ei ollut tiessä eikä säässä. Valitettava kolari mutta näitä nyt sattuu kun liikenteessä ollaan.
Osaanottoni.
Ei tuo mikään vaarallinen kohta ole, ei 51 tie ole vaarallinen muutenkaan jos pysytään omalla kaistalla ja keskitytään ajamiseen. Olen ajanut Karjaa-Kirkkonummi väliä kohta 30 vuotta päivittäin, kelillä kuin kelillä, enkä ole kokenut pelkoa tai ongelmia kunhan ajaa vallitsevan keli- liikennetilanteen mukaan. Silloin tällöin on peurat ja hirvet köpötelleet tiellä, mutta aina on päästy perille. Nyt toki alkaa jo vaalilupausvouhotus tien parannushankkeita piirtelemällä, mutta pidettäisi vaan tienpinta kunnossa kesällä ja aurat liikkeella talvella niin pärjätään ilman lisäkaistoja.
Valitettava tapaushan tämä kuitenkin on kun ihmishenkiä menetetään, mutta tosi on, että pääasiassa syy on kuljettajassa, ei tiessä tai säässä.
Lonely driver
Ko. tienkohta on muuten talvellakin hengenvaarallinen, tie on KALTEVA ja auto lähtee jo melkein itsestään jäisellä tiellä menemään!
Tienpito rempallaan
Taas on helppo syytellä tietä, "kapea ja vaarallinen", kun ihminen tekemisineen poissuljetaan täydelliseksi.
Ne jotka ajavat nokkakolarin suoralla tiellä, jossa näkyvyyttä ainakin 400m molempiin suuntiin, ajavat nokkakolarin missä vaan tai päin jotain muuta.
Syy ei tälläkään kerralla ollut tiessä, se on varmaa ja kelikin oli hyvä.
Nelikaistaisella tiellä toki selvittäisiin ojaan- tai keskikaiteeseen ajolla.
heikoin lenkki

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx