(4) kommenttia

Espoo-Salo -oikorata kummitteli puheissa − valtuusto linjasi, mitä kaavoitetaan ja mitä ei

Kirkkonummen kunnanvaltuusto aloitti syyskautensa maanantai-iltana.

Kirkkonummen valtuusto oli maanantai-iltana kunnan tulevaisuuden linjausten äärellä ja löi lukkoon lähivuosien kaavoitusohjelman tällä kertaa varsin yksissä tuumin.

Menneinä vuosina kaavoitusohjelmasta päättäminen on aiheuttanut valtuustossa pitkän äänestysrumban ja tuntien käsittelyn.

Tällä kertaa kaavoitusohjelma vuosille 2019-2023 pyrittiin valmistelemaan pitkän kaavan mukaan huhtikuusta lähtien. 

Tulevien vuosien kaavoituksesta on puhuttu monessa yhteydessä ja etsitty yhteistä säveltä.

Tälläkin kertaa toki äänestettiin, mutta maltillisesti. Valtuusto teki lopulta vain yhden muutoksen kunnanhallituksen esitykseen.

Eniten keskustelua synnytti Veikkolan suunnittelu ja yleiskaavoituksen aloittainen. Osayleiskaavalla vedetään isoja linjoja siitä, miten Veikkolaa aiotaan pitkällä tähtäimellä rakentaa.

Valtuustossa Antti Salonen (kesk.) esitti, että Veikkolan osayleiskaavan tekoa aikaistettaisiin pykälän verran eli kaavanteko alkaisi vuonna 2021.

Salonen vetosi siihen, että Kirkkonummi uhkaa pudota pahasti junasta Espoo-Salo -oikoradan suunnittelussa.

Radan suunnittelu on aloitettu valtion lupaaman 40 miljoona euron rahoituksen turvin. Yleissuunnitelma on määrä olla valmis vajaan kahden vuoden päästä.

Salosen mielestä Kirkkonummen pitäisi olla aktiivisesti mukana ratasuunnittelussa kunnan oman kaavoituksen voimin ja ilmaista oma tahtotila Veikkolan kehityksessä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi (kok.) ei pitänyt yleiskaavoituksen aikaistamisesta tässä vaiheessa kovin oleellisena.

 − Rata ei ole nyt ihan lähivuosina tulossa. Jos hanke etenee, voidaan Veikkolan osayleiskaava kyllä nostaa suunnitteluun, Haapaniemi sanoi.

Veikkolalainen Matti Kaurila (kok.) ei hänkään ollut halukas puttumaan jo valmiiksi neuvoteltuun kaavoitusohjelmaan.

Kaurilan mielestä Veikkolaa pystytään rakentamaan aivan kyllksi jo voimassa olevalla yleiskaavalla, joka mahdollistaa kasvattaa Veikkolan asukaslukua 1 600:lla.

Veikkolan yleiskaavoituksen aikaistaminen ei mennyt äänestyksessä läpi. Salosen esitys kaatui äänin 35-15.

Ainut muutos, joka kaavoitusohjelmaan tehtiin, oli Hans Hedbergin (r.) esitys, jolla Sundsbergin-Sarvvikin yleiskaavoitusta joudutetaan ja alueen suunnittelusta järjestetään kilpailu vuonna 2020.

Hedbergin mielestä alue on erittäin arvokas Kirkkonummen kehitykselle aivan Espoon rajan tuntumassa, ja se kannattaa hyödyntää nopeasti. Osayleiskaava-alue on moottoritien läheisyydessä nykyisin miltei rakentamaton alue.

Äänestyksessä Hedbergin esitys voitti äänin 38-12.

> Kaavoitusohjelma löytyy valtuuston listan liitteenä

(4) kommenttia

Kommentit (4)

Onhan nyt vaan lyhytnäköistä ja pessimististä suhtautumista väheksyä Veikkolan mahdollisuuksia näin avoimesti. Kuntastrategia lähtee kolme selkeän kuntakeskuksen kehittämisen lähtökohdista ja nyt Veikkolaa ei sitten huomioidakaan yhdeksi näistä. Peiliin katsomisen paikka monilla valtuutetuilla!
Veikkolan kolli
Mitä, mitä ihmettä? Valtuustosalin ilmaan on väliaikaisesti ilmeisesti liuennut järkeä jostain....
Anonyymi
Ei tuolla junaradalla tee yhtään mitään, eihän se juna edes pysähtyisi veikkolassa, sillä se juna on suunniteltu kulkemaan pysähdyksittä Turku-Helsinki. Vai tulisiko siihen rinnalle joku paikallisjuna?
Turhautunut
Kannattaa tosiaan jättää salon oikorata huomiomatta ja ottamatta osaa sen suunnitteluun, voi käydä ohraisesti ja veikkolaan ei tulekkaan pysäkkiä. Sitten salo saa osansa helsingin väestönkasvusta. Veikkolalaiset voivat jatkossakin matkustaa täysissä busseissa ja omilla autoilla.
alapo

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx