(9) kommenttia

Arkkitehti visioi kunnan omistamaa keskustatonttia − Olisiko kenties paikka tällaiselle vau-rakennukselle?

Havinnekuvan pyöreän talon paikalla on nykyisin ns. pankkitalo. Reunoilla olevien talojen kuvat eivät liity meneillään olevaan suunnitteluun. (kuva: Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen)

Kirkkonummen keskustassa on meneillään useassa kohteessa tonttien uudelleensuunnittelu, mikä tähtää laajasti koko keskusta-alueen ilmeen kohennukseen.

Suunnittelu lähti liikkeelle noin kolme vuotta sitten, kun kunta tilasi neljältä arkkitehtitoimistolta visioita Kirkkonummen vanhan liikekeskuksen uudistamiseen.

> Arkkitehdit ideoivat: Tässäkö Kirkkonummen uusi tori? (Viisykkönen 12.4.2016)

Sen jälkeen ovat yksityiset kiinteistönomistajat torin ympäristössä lähteneet mukaan työhön ja tahoillaan suunnittelevat uusia rakennuksia vanhojen tilalle. Kunta teki kaavoitussopimuksen vuosi sitten.

> Tässä pöydässä tehtiin Kirkkonummen ehkä merkittävin sopimus maanomistajien ja kunnan kesken − tavoitteena uusi keskusta

Kirkkonummen kunnalla on suunnittelualueella yksi oma kiinteistö, niin sanottu pankkitalo, jossa toimii lukio ja kansalaisopiston toimisto ja näkyvimpänä katukuvassa R-kioski.

Kunnan tavoitteena on korvata vanha pankkitalo jossakin vaiheessa uudisrakennuksella, jonka alakertaan tulisi liiketiloja ja yläkerrat olisivat asuntoja.

Tontin suunnittelusta on kaavatyön pohjaksi pyydetty ehdotuksia Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy:ltä, joka voitti keskusta-alueen suunnittelukilpailun vuonna 2016.

Toimisto on tehty kolme ehdotusta. Ne ovat hyvin alustavia, eivätkä missään nimessä minkäänlaisia piirustuksia tulevalle rakennukselle.

Kaksi ehdotuksista on perinteisempää suunnittelua ja yksi enemmän vau-arkkitehtuuria: pyöreä liike -ja asuintalo. (kolmen vaihtoehdon kuvat jutun yllä)

Kielitoimisto määrittelee vau-arkkitehtuurin: Vau-rakennuksen tavoite on tuottaa katsojalle vau-kokemus.

Vanhan keskustan suunnittelu kulkee Tallinmäen asemakaavan -nimellä. Kaava-alueeseen kuuluvat torin laidalla olevat vanhat liikekiinteistöt sekä alaspäin torilta sijaitsevat Op-talo ja Kelan kiinteistö.

Keskusta-alueella on suunnitteilla myös toinen iso hanke Kirsikan kauppakeskuksen alueella.

Lisätty jälkikäteen: Kuntakehitysjaosto päätti 18.12., että tontin suunnittelua jatketaan pyöreän taloidean pohjalta.

> Kauppakeskus Kirsikan laajennuksesta ensimmäisiä kuvia − parkkipaikalle 9-kerroksisia taloja

Lue lisää uuden keskustan suunnittelusta:

> Iso rakennusyhtiö ryhtyy kehittämään torin miljöötä: Salen ja Rosson talon paikalle uusia asuntoja ja palveluita (9.11.2017)

> Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita (16.10.2017)

Toriparkki niin kuin joissakin Suomen kaupungeissa − Kirkkonummen torin alle kaavaillaan pysäköintilaitosta (28.9.)

(9) kommenttia
Kommentit (9)

Kommentit (9)

Kunpa rakennettaisiin alkuun vaikka pari wow-koulua. Iloa monille sukupolvesta toiseen. Nythän on parakkeja ja tulossa Jokirinne, joka on valmiiksi aivan liian pieni.
Wow arkeen
Ulkonäkö on kun minkä vaan sodan jäljiltä, läpiammuttuja ja pahasti vaurioituneita rakennuksia. Miksei tavallisia, asiallisia ja hyvännäköisiä taloja?s
Selvinpäin suunnitelua
Oi miten hieno, tulee ensisilmäyksellä mieleen Pisan kalteva torni joka on megaluokan turistinähtävyys jossain etelä-euroopan perukoilla....
Anonyymi
Hyvä, vihdoinkin jotain uutta ja erillaista. Hieno juttu, kannatetaan!
RuisAntero
Näyttää Emmental-juustolta.
Wautsiwau
Eikö nykyarkitehdit osaa piirtää ihan tavallisia rakennuksia Nykyisin kaikki ehdotukset ovat joka kohdasta vinossa tai muuten vain aivan kummallisen näköisiä ja ympäristöön sopimattomia. Lähtekää ihan perusasioista ja tehkää taloista talon näköisiä.
virtuaalikätyri
No joo? Ja miten tuollainen huippumoderni talo sopii joukkoon? Ymmärrän jos koko alue laitetaan nuriin ja tehdään uudestaan mutta että yksi uusi talo ? Aikamoinen palapeli keskustasta tulee kun joka tontilla on erinäköinen huusholli.
Ei nyt mene kaaliin?
Milloin tehdään?
Jep.
Suunnittelu maksaa aluksi miljoonan...mistä rahat kaikkeen ??
ou nou

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä